28/05/2011

Where dreams come true



















Tää mun pian on vähän venyvä käsite, mutta ehkä voisin nyt vähän tarinoida siitä ensi kesän työpaikastani. Olen siis tosiaan lähdössä vähintään kesäksi Pariisin Disneylandiin. Kuulin sinne lähtemisen mahdollisuudesta varmaan joku parisen vuotta sitten ja siitä asti olenkin suunnitellut lähtöä (mitä mistään työhaastatteluista, minun päätettävissäni se lähteminen tietysti on...).

Tammikuussa sitten bongasin ihan työkkärin sivuilta haun tälle vuodelle, väsäsin jonkun todella loistavan hakemuksen ranskaksi ja sain haastattelukutsun Turkuun tammikuun lopulle. Kiitän kyllä kaikkia mahdollisia voimia, että kerrankin en ollut oma saamaton itseni ja jättänyt hakua siihen viimeiseen iltaan, sillä tänä vuonna kaikki halukkaat eivät kai päässeet edes haastatteluun asti.























Heti haastattelussa meille alotettiin Disney-aivopesu kivan pirtsakalla jumputuksella ja markkinointivideopläjäyksellä. Tarkoitus oli varmaan virittää kaikki sen päivän 300-400 hakijaa armottomaan taistelutunnelmaan, sillä mitään fiksua jonotusysteemiä haastattelijoiden luo ei ollut. Sekin oli sitten kai joku psykologinen testi, kun ensin nääntyy ilman ruokaa pari tuntia paikoillaan ja haastattelutilanteessa tuntee muiden kärsimättömien jonottajien katseet niskassaan.
Haastattelussa itsessään ei oltu niinkään kiinnostuneita mahtavasta työkokemuksesta tai täydellisesti soveltuvasta luonteesta, vaan kielitaidon testaus tuntui olevan tärkeintä. Jostain kumman syystä onnistuin puhumaan sujuvasti ranskaa, mutta englantini taisi jäädä sinne haastattelujonoon vielä odottelemaan aikaansa.

Ilmeisesti läpäisin kuitenkin nämä koitokset kunniakkaasti, sillä syntymäpäivänäni sähköpostiin tuli työtarjous. Harmi vaan, että aloituspäivä oli siinä työtarjouksessa lakkiaispäiväni, joten sodassa kesätyöpaikasta ei ollut vielä voitonfanfaarien aika, vaan sain aloittaa kamalan soittelurumban Disneylle. Ehkä tääkin oli joku testi sitten vielä, kun ensin pääsin keskustelemaan vain puhelinvastaajan kanssa (joo, yritin kyllä kovasti käydä keskustelua ennen kuin huomasin toisen osapuolen olevan tosiaan vastaaja). Vasta puolen tusinan soiton jälkeen sain kuulla, että asia on pas de problem ja aloituksen siirto onnistuu ehdottomasti!























Nyt sitten 7.6. alkavat työt nimikkeellä vendeuse boutique eli olen jonkinlaisessa Disney-tilpehöörin kaupassa myyjänä. Laitoinkin ton homman ykkösvaihtoehdoksi, joten odotan kyllä innolla lähtöä! Vähemmän innolla odotan sitä pehmoleluvuorta, jonka huomaan varmaan raahanneeni kotiin töiden loputtua. Täytyy toivoa, että oon jossain avaruus-teemaisessa kaupassa töissä...
Tällä hetkellä mun sopparissa on lopetuspäivä 3.9., mutta jos pääni ei räjähdä Disney-hypetykseen ja ranskalaiseen työkulttuuriin (enkä ihmeen kaupalla saa opiskelupaikkaa), voisin kuvitella jatkavani siellä pidempäänkin. Saa nähdä.

Eniten mua jännittää lähtemisessä tuo rakas kieli, ranska. Oon opiskellut sitä yläasteelta asti eli viitisen vuotta. Yo-kirjoitusten jälkeen en oo varsinaisesti istunut nenä kiinni ranskan kirjoissa, mutta nyt alkaisi varmaan olla taas korkea aika sille, jos haluan ymmärtää jotain parina ekana koulutuspäivänä. Mutta paljon kivempaa on treenata Disney-tietoutta katsomalla vanhoja Disney-leffoja!

Loppuun sopiikin sitten biisi mun ikuisesta suosikista, Leijonakuninkaasta! Tää kertoo varmaankin mun urakehityksestä Disneylla.


Leijonakuningas - Vallan saan

Kaksi ensimmäistä kuvaa: weheartit.com
Viimeinen kuva: minä, Brighton 2008

23/05/2011

I celebrate the first






















Moi, mä oon Sanna 19 vuotta. Kotikaupunkini Äänekosken metropolitanimaisesta tunnelmasta kertoo varmaan aika paljon se, että ennen kuljin koulumatkallani kolmen pellon ohi. No, mahtuu siihen matkalle yhdet liikennevalotkin, mutta olen pikkukaupungin kasvatti ja landespede, vaikka asiaa kuinka koittaisi kaunistella.























Tää keskisuomalainen pikkukaupunki liittyy sinällään olennaisesti tähän blogiin, että pakoyritykseni tästä loukosta saavat pääosan täällä (olen kyllä myös hyvä eksymään aiheesta). Ensimmäinen pako-operaationi toteutuu jo kahden viikon kuluttua, kun kesätyöt Pariisin Disneylandissa kutsuvat ainakin syyskuun alkuun asti. Pikkuhiljaa tässä alkaa jännityskin hiipiä vatsanpohjaan, varsinkin noiden tuhkapilvien leijaillessa jälleen taivaalla...




















Kuten kesätyöpaikastani voi ehkä päätellä, tykkään paljon matkustelusta ja kaikesta uudesta ja jännittävästä. Mun on mahdotonta kertoa, minne haluaisin matkustaa, kun alan luetella läpi koko maailmankarttaa siinä vaiheessa. Ellen tässä lähivuosina lottoa miljoonia, löydä ökyrikasta miestä tai tee jotain uskomatonta keksintöä, täytyy varmaan valitettavasti uhrata aikaa muuhunkin kuin matkusteluun. Isona musta tuleekin sitten arvostettu ja peloton ulkomaantoimittaja, joka raportoi livenä niin sotakriiseistä kuin luonnonmullistuksista ja terrori-iskuistakin. Tästä suunnitelmasta joustetaan vain parempiin vaihtoehtoihin.


















Matkustelun lisäksi tykkään siis myös kirjoittamisesta (ja olen loputtoman utelias). Lehtijuttuja oonkin kirjoitellut paikallislehtiin ja vähän muualle jo useamman vuoden. En kuitenkaan vietä ihan kaikkea vapaa-aikaani ruudun edessä näppistä hakaten vaan oon harrastanut monenlaista tanssia alle kouluikäisestä. Jos en siis saa Pariisissa itseäni ymmärretyksi, voin varmaan turvautua tältä pohjalta taiteellisesti improvisoituun elekieleen?

Mutta nyt taitaa olla tän illan jutut tässä. Eihän sitä pidä kaikkea paljastaa kerralla. Palaan pian!


Tegan & Sara - The First

Kuva 1: Lilla-Maria H., Lontoo 2011
Kuvat 2-3: minä, Pariisi 2009, Luxemburg 2010
Kuva 4: Veera R. 2011