13/10/2011

Les petites aventures de Chantal & Rose à Paris, part 3




Lauantaiaamuna lähdimme metsästämään toreja Saint Germainin hoodeilta. Millekään supersuurelle markkinapaikalle emme nyt osuneet, mutta noi hedelmärykelmät on aina jotenkin niin söpöjä mun mielestä. Ja voisin vaihtaa aika pienellä suosutettelulla työni Disneyn suojista noiden leipomoiden näyteikkunoiden herkkujen koemaistajaksi.




Markkinoiden katsastamisen jälkeen harhailimme ympäriinsä, ja hairahduin taas kiinalaiskauppojen maailmaan. Ne kengät vain yksinkertaisesti kutsuivat nimeäni, mutta niistä lisää vaikka sitten huomenna!



Harhailumme johti myös kasvitieteelliseen puutarhaan Jardin des Plantes'n. Tuulisena syksypäivänä se oli vähän, no, harmaa, mutta täytyy ehkä ottaa uusintavierailu ensi keväällä sinne! Kasvihuoneista kun ainakin löytyi Saharan hiekkaa ja banaanipuita.






Kolmantena päivänä Champs-Élyséella kävellessä turismimittari alkoi lähestyä huippuaan kovaa vauhtia. Sitten kapusimme pimeän jo laskeuduttua Riemukaaren huipulle enkä voi kuin rakastaa tätä kaupunkia.
Mun mielestä kannattaa muuten kiivetä paljon ennemmin Riemukaarelle kuin Eiffeliin! Eiffelin huipulla kaikki on jo liian pientä piiperrystä, Riemukaarelta pääsee ihailemaan aitiopaikalta itse Eiffelin torniakin ja sinne kapuaminen on vielä kaiken lisäksi alle 26-vuotiaille EU:n kansalaisille ilmaista! Jonoa ei ole juuri lainkaan, ja kaikki se tuska ja polte reisissä ja pohkeissa on ehdottomasti tämän näkymän arvoista.


Elias & The Wizzkids - Waste of time

No comments:

Post a Comment