16/10/2012

Buda & Pest


Tämä ilta haiskahtaa uudelta seikkailulta! Olen tässä aloitellut perioditauon porukoiden sohvalla makoillen, mutta voimia olikin syytä kerätä, sillä lähden loppuviikoksi valloittamaan aivan uutta kaupunkia ja maata, Unkarin Budapestia.
Olen lähdössä matkalle yliopiston ainejärjestöni kanssa, joten tavallisten turistikohteiden lisäksi käväisemme vierailulla myös paikallisessa yliopistossa ja maan suurimmassa sanomalehdessä. Jännää päästä tutkimaan jotain aivan uutta, ja ehkä vihdoin saan otettua jotain tuoreitakin kuvia tänne!

kuva: weheartit.com

09/10/2012

Il y a un an

Kun lähdin Ranskasta, ajattelin, etten enää koskaan palaa Disneylle töihin ja ettei minun tarvitse pitkään aikaan nähdä Pariisia. Suomeen paluuni lopulliseen ymmärtämiseen tarvittiin näköjään aika määrä syyssateita ja märkiä sukkia, mutta viime päivinä minulle on iskenyt hirveä nostalgia-aalto viime vuoden syksystä. Mm. näitä asioita ikävöin niin, ettei viime yönäkään meinannut uni tulla:


No ihan ensinnäkin kaipaan kovasti sitä lämpöaaltoa, joka iski Ranskaan. Lokakuun alussakin sai kulkea vielä t-paidassa shorsteissa, mutta toista se on täällä nimimerkillä "kaivoin jo villahuivit ja lapaset esiin".


Olen täällä Tampereellakin palannut tanssitunneille, mutta aina sinne mennessä tulee mieleen se, miten puikkelehdin Bastillen vilkkailla kaduilla kohti tanssistudiota ja Nathalien tunteja (käyn nytkin muuten yhden losilaisen opettajan tunneilla, joten menen nykyään aivan sekaisin, jos joku puhuu mulle tanssitunnilla suomea...). Ennen matkalla tanssimaan saattoi poiketa ties millä seikkailulla, mutta nykyään yritän päästä vain mahdollisimman nopeasti pois pimeästä ja sateesta.


Pariisi ei ollut kiva vain päivisin, vaan siellä pimeydessä oli sentään kaikkia kivoja valoja! Aloinkin muuten tossa sunnuntaina odottaa joulua...


Aina sinne Ranskaan piti jollain keinolla saada suomalaisia hedelmäkarkkeja ja Fazerin sinistä tai täytyi keinotella itsensä Ikeaan syömään lihapullia, mutta kummasti täällä on taas tullut ikävä ranskalaisia herkkuja, suolaisia ja makeita. Oi voi, kun nyt maistuisi raclette  tai crème brûlée, ja ranskalaiseen ateriaanhan oli melkein etikettivirhe olla ottamatta mitään jälkkäriä!


Pakko myöntää, että mulla on myös vähän ikävä Disneylandia... Niin työpaikkaa kuin itse puistoakin.


Kaikista eniten tietysti sieluani riistää olla erossa kaikista vuoden aikana keräämistäni ystävistäni. Tietysti netin kautta on helppo pitää yhteyttä, mutta ei se ole sama asia kuin tehdä töitä joka päivä yhdessä ja viettää ne vapaapäivätkin melkein samalla porukalla. Erityisesti mulla on ikävä tätä herraa, jonka kanssa aloitettiin melkein samaan aikaan samassa kaupassa ja joka jaksoi kuunnella kamalaakin ranskaani. Mutta Nalle Puh sen totesikin, että how lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard.

Kylläpä tässä nyt oli ikävää ja nostalgiaa. Hassuinta on se, että viihdyn kyllä täällä Tampereellakin ja opinnot tuntuvat oikealta jutulta, mutta onko tämä sitten paljon parempaa kuin elämäni Ranskassa oli? Ei, mutta ruoho on kai vihreämpää aidan toisella puolella...

05/10/2012

Eskapismi

Koska en itse asustele enää ulkomailla, lueskelen mielelläni blogeja, jotka ovat täynnä jännitävää elämää metropolin sykkeessä. Erityisen mieluusti teen sitä, kun ulkona sataa vettä joka päivä ja Suomi alkaa puuduttaa. Tässä siis pari vinkkiä teillekin! Kuvat ovat otettu kyseessä olevasta blogista eli copyrighit sinne.


niotillfem
Olen lukenut ruotsalaisen Sandran tarinoita vuodesta 2009 asti, ja ensimmäisistä lukukerroista asti niotillfem on ollut lempiblogini. Sandra on siis tukholmalainen mainosalalla työskentelevä nainen, joka on asunut nyt parin vuoden verran New Yorkissa. Blogi on täynnä ihania kuvia, juhlia katoilla, matkoja ties minne ja myös tosi hyvin kirjoitettuja syvällisiä tekstejä. Lisäksi blogi on ruotsiksi, joten tässä on hyvää treeniä! Tosin tarvittaessa Google Translate kääntää tekstit ilmeisesti ihan ok englannillekin.


BREATHE ME.
Eerika opiskelee Lontoossa muotia ja markkinointia ja matkustelee paljon. Oltiin kesällä 2011 yhtä aikaa töissä Disneylandissa, ja vaikkei kesän aikana niin hirveästi ehkä ehdittykään nähdä, olen vaklaillut Eerikan elämää blogin välityksellä. Eerika ottaa mahtavia kuvia, ja ihailen yksinkertaisesti hänen unelmista tinkimätöntä elämänasennettaan.


Olipa kerran Pariisi
Nimestä käykin jo ilmi, missä kaupungissa ollaan. Blogissa on paljon hauskaa nippelitietoa Pariisista ja Ranskasta sinne muuttaneen suomalaisnaisen näkökulmasta. Postauksista saa myös hyviä vinkkejä vaikka iltapäiväkävelyille Pariisiin, ja kirjoittaja jaksaa ahkerasti osallistua kaupungin erilaisiin tapahtumiin. Oikeasti on myös kivaa, ettei ihan jokainen blogi ole pelkkää lifestyleä ja muotia!


SUBWAY TO VENUS
Olen seuraillut eri blogien kautta Paulan elämää jo vaikka kuinka kauan. Hän asui useamman vuoden Japanissa ja muutti nyt juuri Lontooseen uusien seikkailujen perässä! Paulalla on tosi kiva tyyli kirjoittaa, mahtavia pohdintoja ja elämäntuntuisia kuvia.

Eilen laitoin hiuksiini hoitoainetta, jota käytin paljon viime keväänä Ranskassa. Voi kuinka siitä tuoksusta tulikaan mieleen kaikki Pariisissa vietetyt päivät! Nyt tekisi ihan hirveästi mieli takaisin sinne pikkukaduille vaeltelemaan... Ehkä yritän siitä haaveilun sijaan vain syventyä tenttikirjoihin.

02/10/2012

Voimakkaasti sitoutumaton toimittajakoulu


Syön sanojani nyt heti, eli ajattelin kirjoitella ihan tästä oikeasta elämästä, toisin sanottuna nykyisestä opiskelupaikastani! Oikeasti en vaan saa aikaiseksi revittyä tarpeeksi tilaa kalenteriin, että jaksaisin muokata jotain kuvia, mutta onneksi ainakin tämmöisen hömpän kirjoittaminen on nopeampaa. Haluaisin väsäillä jotain postausta/postauksia vinkeistäni Pariisiin yms.

Mutta nyt asiaan! Tämä mahtava opiskelupaikkani on siis Tampereen yliopiston journalistiikan tutkinto-ohjelma. Mun olisi kuulunut aloittaa jo syksyllä 2011, joten nimi on ehtinyt vaihtua tässä vuoden aikana tiedotusopista journalistiikkaan, mutta sisältö lienee suunnilleen sama. Isona musta siis tulee yhteiskuntatieteiden maisteri ja luultavasti myös toimittaja tai ainakin joku median parissa jollain tavalla toimiva henkilö.
Olen ehtinyt viettää opiskelijaelämää kuukauden verran, joten en ole ehkä paras ihminen kertomaan vielä opiskeluista. Tässä ensimmäisenä vuonna näyttää kuitenkin olevan ihan alan perusteoriaa sekä yksi harkkakurssi (joka minulla on vasta keväällä), ja sitten toisena vuonna on luvassa laajat kurssit lehtijournalismista, tv:stä ja radiosta sekä visuaalisesta journalismista. Sen pidemmälle en uskalla vielä edes ajatella.

Olen kyllä tykännyt hirveästi olla tuolla koulussa. Kaikki mun kurssit ovat olleet tähän mennessä kivoja, ja sivuaineistakin tiedän jo sen verran, että ainakin kansainvälinen politiikka ja sosiaaliantropologia kiinnostaa. Olisi kivaa ottaa ranskaakin, mutta ensi periodissa starttaavalle kurssille on halukkaita viitisenkymmentä ja 18 pääsee sille... On ehkä vähän outoa, että kotona täytyy tehdä enemmän työtä kuin esim. lukiossa, mutta toisaalta tän jälkeenhän sitä pitäisi sitten olla tämän alan ammattilainen, joten ehkä tässä voisi tehdäkin vähän hommia oppimisen eteen.

Tiedän, että teitä varmasti on kovasti mietityttänyt, mistä ihmeestä postauksen otsikko tulee... No sehän on meidän ainejärjestömme nimi, kavereiden kesken Vostok. Sen ansiosta mun ei ole tarvinnut jäädä kotiin yksin istumaan, vaan olen ennemminkin saanut raahautua luennoille silmät ristissä. Vostokin kanssa olen lähdössä syyslomalla matkallekin, mutta kohteen paljastan vasta sitten joskus lähempänä! Nyt kuittaan, MORO!

26/09/2012

Details




Tässä olisi pieniä yksityiskohtakuvia Pariisin kaduilta. Olen ollut nyt kuukauden Suomessa, enkä totta puhuen vieläkään ole oikein tajunnut tätä tilannetta. Tykkään tosi paljon opiskelupaikastani, mutta toisaalta ennen mietin viikonloppuisin, mitä tekisin Pariisissa, ja nyt pähkäilen, ehdinkö tehdä tarvittavat koulujutut ja ylläpitää sosiaalista elämää... Jos kaipaatte helppoa elämää ja puhutte jo täydellistä ranskaa, menkää Disneylle. Siellä elämä on ihanan yksinkertaista.

(Yhyy, tulipas ikävä noita kuvia katsellessa. Ensimmäinen on le Marais'sta mun suosikkipizzapaikan läheltä, toinen Seinen laidalta viidennestä arrondismentista ja kolmas ehdoton lempigraffitini koko kaupungissa Centre Pompidoun nurkilta.)

Olen miettinyt, jatkanko tänne kirjoittamista vai en. Musta on hauskaa muokkailla kuvia ja rakennella jotain pientä omaa maailmaani, mutta samaan aikaan tämä ahdistaa nyt, kun en ole enää kaukana poissa. Ranskasta oli siis kivaa lähettää kuulumisia, mutta lähempänä kaikkea bloggailu tuntuu jotenkin liian intiimiltä mun makuun. Lisäksi jostain syystä en tykkää yhtään ottaa kuvia Suomessa.
Musta tuntuu kuitenkin, ettei tämän blogin tarina ole vielä tässä. Täytyyhän mun jonnekin päästä pakoon mm. sitä valtio-opin esseetä perussuomalaisten merkityksessä Suomen politiikassa. En ehkä kerro yksityiskohtaisesti jokaisesti liikkeestäni, mutta kyllä mulla muitakin asioita saattaa joskus liikkua päässä! Sitä paitsi seuraavan matkankin lentoliput on jo varattu...

09/09/2012

Fear & loathing in Paris


Tullessani Pariisiin kesällä 2011 olin jo nähnyt monet kaupungin turistinähtävyyksistä useampaan kertaan. Père Lachaisen hautausmaalla en kuitenkaan ollut käynyt, ja sinne menosta olikin sitten puhetta sen reilun vuoden verran. Viikkoa ennen lähtöä sain vihdoin aikaiseksi retken vehreiden puiden ja hautapaasien sekaan! Mikä iloinen tapa se olikaan viettää hellepäivä Pariisissa...








Kiersimme tietysti kaikki julkkisten haudat, jotka on niin hirveän tärkeää nähdä. Suurin osa niistä oli kuitenkin todella vaatimattomia verrattuina joidenkin vanhojen ranskalaisten aatelissukujen jättihökkeleihin, joita hautausmaalle oli pystytetty. Oscar Wildenkin aiemmin suudelmin kuorrutetussa haudassa oli nyt vain muutama jälki jäljellä puhdistuksen jälkeen. Eli lyhyesti sanottuna Père Lachaise on ehkä kiva pienestä rennosta kävelystä haaveilevalle, mutta ei sinne kyllä kovin tiukan aikataulun reissulla kannata lähteä Jim Morrisonin tai muiden perässä. Onneksi muuten ranskalaiset haudat olivat aika jänniä ja vähän pelottavia. Pahin painajaiseni olisi ehkä jäädä tuonne loukkuun porttien sulkeuduttua.




Lähdimme siis hyvissä ajoin pois hautausmaan uumenista ja suuntasimme oikeasti kuumottavalle alueelle, Bellevilleen. Kuumotus ei paljastu kuvista, koska en halunnut uhrata kameraani  köyhille yhteiskunnan sorretuille. Bellevilleen kannattaa kuitenkin mennä melkein jo ihan tämän kukkulan päältä avautuvan näyn takia. Rinnettä pitkin alas laskeutuva puistokin oli kivan symppis, mutta hämärtyvä ilta ei ehkä ole kaikista paras aika vierailla siellä, mistä johtuu vähäinen kuvamateriaali. Belleville on myös kiinalaiskauppojen paratiisi niille, jotka osaavat arvostaa hyvää hintalaatusuhdetta (halpa-huono).



Yhdeksän maissa oli aika ajella metrolla toiselle puolelle kaupunkia ja hypätä jälleen kerran River's King -jokilaivan kyytiin. Aiemmin olemme juhlineet ihan vain paikallaan pysyvässä paatissa, mutta nyt lähdimme after work -risteilylle, eli River's King lähti liikkeelle Eiffel-tornin läheltä ja kävi heittämässä mutkan Île-Saint-Louis'n ja Île-de-Citén ympäri ja tuli takaisin. Laiva oli nimensä mukaisesti täynnä pariisilaisia työporukoita, joten en kehdannut jo valmiiksi alipukeutuneena hirveästi turistella ja ottaa kuvia, mutta risteily oli joka tapauksessa mukava päätös lämpimälle päivälle. Hintaa sillä taisi olla 15 euroa, mutta luulen, että vilukissapariisilaiset ovat jo lopettaneet moiset risteilyt tältä vuodelta, eli ensi vuonna sitten sinne luomaan suhteita pariisilaisten uramiesten ja -naisten kanssa!

06/09/2012

A lazy writer says hi



Hei pitkästä aikaa. Ajattelin tulla kertomaan, että hengissä ollaan, tosin nyt henki kulkee jo Suomen puolella Ranskan sijaan. Viimeiset viikon Disneyn taikamaailmassa menivät todella nopeasti ja sitten sitä yhtäkkiä oltiinkin turvatarkastuksen toisella puolella vilkuttamassa ihmisille. Sinetöin tosin varmaan suomalaisten kylmäsydämisyyden kaikkien silmissä, kun en järjestänyt mitään julkista vesiputous- ja nyyhkytysshow'ta.
Kun saavuin Suomeen, olin aivan sekaisin: en osannut nostaa rahaa ja sanat takkusivat. Nyt on melkein kaksi viikkoa Suomi-eloa takana, enkä ole oikein vieläkään ymmärtänyt, ettei mulla toistaiseksi ole ostettuna lentolippua takaisin Ranskaan.

Tässä parin viikon sisällä olen ehtinyt vaihtaa paikkakuntaa ja asettautua Tampereelle. Viiden-kuuden vuoden päästä olen sitten toivottavasti yhteiskuntatieteiden maisteri journalismin ja viestinnän tutkinnon jälkeen. Koulu alkoi maanantaina, mutta en ole oikein vielä ehtinyt virittäytyä siihenkään ajatukseen. Vajaassa viikossa olen ehtinyt rakastua Tampereeseen, tavata monta uutta ja kivaa ihmistä ja palloillut ympäriinsä. Vaikka hukkasin ensimmäisellä koulumatkallani yhden lempikoruni ja toisella pyörästäni puhkesi kumi (mikä johti 36 euron lisämenoihin), elämä on jeejee täälläkin. Suomalaisetkin osaa hymyillä!

Mutta tosiaan, en tiedä, onko mun elämä nyt niin jännittävää. Voisin toki laittaa kuvia mun viimeisiltä viikoilta Pariisissa, mutta en ole ihan varma, onko elämässäni hirveästi jännää sisältöä sen jälkeen. Ketään ei varmaan kiinnosta mun aamupala tai koulustressit, vai?

07/08/2012

Portugal !

Jee, en voi uskoa tätä, mutta sain vihdoin käytyä läpi Portugalissa ottamani kuvat ja käsiteltyä ne! Eihän tuosta paluusta olekaan kulunut kuin pari viikkoa, mutta koska olen yrittänyt elää täysillä, olen kieltänyt itseltäni pitkällisen datailun. Nyt saatte kuitenkin viimein pitkän liudan kuvia ja pieniä selityksiä Portugalista!
Olin siis viikon verran vierailemassa Disney-kollegani luona kahden muun ystävän kanssa.






Päivä 1
Saavuimme Portugaliin aamulla aikaisin, ennen yhdeksää, joten meillä oli koko päivä aikaa asettautua Julianan vanhempien upeaan taloon Esposendeen. En sitten tietenkään ottanut yhtään kuvaa talosta, mutta se oli joka tapauksessa hieno (ja mahdollista vuokrata!) näin ytimekkäästi kuvattuna.
Olimme aika kuolleita vähäisistä yöunista, joten pakollisten kauppareissujen ja rasvaisen, portugalilaisen lounaan jälkeen suuntasimme vuorien siimekseen pienen patikoinnin päähän makoilemaan aurinkoon. En uskaltaunut veteen vielä, mutta nukuin kivat nokoset rannalla, vaikka makuuasennossa meinasikin kuumuuden takia loppua happi. Ranskan kesän jälkeen edellistä voi pitää vain positiivisena asiana.
Nokosista huolimatta tainnuin aika nopeasti illalla kotona valmistamamme aterian jälkeen sänkyyn. Niin kävi kyllä muillekin, ja lopulta Julianan kaverit taisivatkin jäädä viihdyttämään itse itseään, hups!





Päivä 2
Pitkien yöunien jälkeen otimme vähän tuntumaa Esposendeen, joka on Julianan kotikaupunki. Turistin näkökulmasta se ei ehkä ollut mikään aktiviteettirikkain paikka, mutta ihanan rauhallinen Pariisin humun jälkeen. Chillailimme meren lähellä ja nautimme palmuista ja auringosta.
Illalla suuntasimme noin puolen tunnin ajomatkan päähän Bragaan, jossa Julianan veli opiskelee. Kävimme pyörimässä yliopistolla, söimme tuhdisti ja ihailimme kaupunkia vuorelta. Kuva ei välitä millään asteella sitä tunnelmaa, joka vangitsi katseen noihin valoihin ja kirkkaaseen tähtitaivaaseen.





Päivä 3
Kolmantena päivänä lähdimme seikkailulle hieman Esposendesta pohjoiseen Viana de Castelo -nimiseen kaupunkiin. Portugalissa oli ihan must juttu laittaa kirkko korkealle kukkulan päälle ja sitten tehdä siitä turistinähtävyys. Vianassa ylhäälle pääsin ihan hissilläkin, mutta näkymä oli kyllä sen parin euron arvoinen. Muutenkin kaupunki oli oikein mukavan leppoisa, mutta ei herättänyt ehkä sen suurempia tunteita. Meillä oli onneksi turistioppaan Julianan isä, joka osasi kertoa aivan mistä tahansa rakennuksesta jonkun tarinan.
Kotiuduttuamme kokkailimme ja illalla suuntasimme yhdelle Esposenden suurista yökerhoista. Ulkona syöminen ja yökerhot olivat aivan naurettavan hintaisia Portugalissa: ravintolassa sai ison annoksen 5-6 eurolla, ja suurelle klubille maksoimme sisään neljä euroa, mihin sisältyi viisi juomaa! Ei olekaan tämän reissun jälkeen huvittanut lähteä Pariisin yöhön.






Päivä 4
Lauantaina oli aika ottaa haltuun vielä yksi kirkko vuoren päällä, tällä kertaa Esposendessa. Päivä kului vähän laiskasti ympäriinsä pyöriessä, kunnes viime hetkellä inspiroiduimme yöpiknikistä rannalle. Kiisimme sinne siis juuri auringonlaskuksi ja istuimme dyynin takana aamukahteen eväiden, musiikin, tähtitaivaan ja lyhtyjen siivittämänä. Tuollaisina hetkinä sitä ajatteli, että elämä voisi olla täydellistä Portugalissa. Valitettavasti en saanut taltioitua tunnelmia oikein kuviin, koska salamalla ne olivat rumia ja ilman sitä täysin heilahtaneita. Mutta eivät ne kuvat olisi kuitenkaan kaikkea voineet kertoa.





Päivä 5
Ehdoton suosikkipäiväni oli sunnuntai, jolloin lähdimme aikaisin aamulla kohti Peneda-Géresin kansallispuistoa. Kyseessä on vuorilla oleva suuri luonnonpuisto lähellä Espanjan rajaa, joka on ilmeisesti kummassakin maassa suosittu vaellus- ja kiipeilypaikka. Me kuitenkin patikoimme vain pienen reitin (jonka aikana äiti ja iskä olisitte kyllä heittäneet henkenne korkeanpaikanpelosta) kirkkaanturkoosille vuoristojärvelle, jonka laidalla vietimmekin koko päivän. Minä uiskentelin kuin kymmenen vuotta sitten eli vesipetona. Koko päivä oli niin ihanan rauhaisa, joten vaikka olenkin aina kaivannut suurkaupungin sykettä, taidan kuitenkin olla pinttynyt landespede.
Illalla olinkin sitten kirkkaanpunainen ulkomuodoltani, vaikka olin laittanut kerrointa 50 melkein joka paikkaan! Onneksi en sentään ollut ainoa...




Päivä 6
Viimeisenä kokonaisena päivänämme Portugalissa makasimme vielä rannalla, toiset enemmän ja toiset (edelleen punertavat) vähemmän itseään paljastaen, kirjoittelimme postikortteja, tyhjensimme ruokakaappia ja pakkailimme. Siis lomailimme!






Päivä 7
Loman vihoviimeisenä päivänä lähdimme tutkailemaan Portoa, josta lentomme lähti kahdeksan maissa illalla takaisin kohti Pariisia. Tutustuminen kaupunkiin alkoihin hyvin, kun Julianan isä taas kerran johdatti meitä sen halki kertoen tarinoita aiheesta jos toisestakin. Ehdimme mukavasti syömäänkin Porton keskusaukion yhdessä ravintolassa (joka ei sekään ollut kallis!), mutta kun aloimme siirtyä lähemmäs merta nähdäksemme Porton toista puolta, tuli vähän mutkia matkaan. Tai no lähinnä ongelma oli siinä, että edes niitä mutkia ei tullut enää, sillä automme lopetti mukavasti moottoritiellä toimintansa. Hengailimme siinä sitten suunnilleen tunnin verran tien varressa huomioliivit päällä, ja lopulta olikin liian myöhä enää lähteä minnekään muualle kuin kohti lentokenttää. Täytyy sitten vissiin vain palata Portoon, sillä se vaikutti upealta kaupungilta!
Lentokoneesta bongailimme vielä kaupunkeja, joissa olimme viikon aikana käyneet ja ihailimme auringonlaskua. Ah, mikä viikko!