31/03/2012

Là où les rêves deviennent la réalité


Surkimuskirjoittaja täällä taas hei! Mulla on kyllä ihan hyvä syy tähän hiljaisuuteen: käväisin viime viikolla Suomessa tehovisiitillä, minkä jälkeen nettini on temppuillut ja seliseli. Suomessa oli joka tapauksessa sellaista kuin aina: tuttua ja turvallista. Mieli oli vähän haikeakin, mutta sunnuntaiaamuna nousin kuitenkin ihan hyvillä mielin lentokoneeseen.
Täällä Ranskassa paluusopeutumista on helpottanut huomattavasti upea sää. Aurinko on paistanut jo pari viikkoa putkeen pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on parisenkymmentä astetta. Täällä päivää paistatellessa ajatukset karkaavat ennemmin siihen suuntaan, miksi oikeastaan haluankaan palata puolen vuoden pimeyteen ja loskaan... Eilen nautin aurinkoisesta aamusta ja täyteyistä croissanteista, nam!


Töihinkin olen sopeutunut ihan mukavasti, vaikka ennemmin olisinkin ulkona nauttimassa auringosta. Eilen castmembereita, siis työntekijöitä kuitenkin hellittiin, sillä näimme ihan ensimmäisenä yleisönä ikinä Disneylandin 20-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn Disney Dreams -show'n. Sieltä poistuinkin sitten silmät suurina ja suu auki, sillä niin mahtava se spektaakkeli oli... Viime vuoden Fantillusion tai ilotulitukset eivät vedä tuolle kyllä vertoja millään asteella! Luonnollisesti kaikki spektaakkelin taltioiminen oli kiellettyä, sillä pressikään ei ole nähnyt sitä vielä, mutta varmaan tässä jäljellä olevien viiden, (five, cinq, fem, fünf!!!) kuukauden aikana tulee käytyä paristi katsomassa show'ta kamerankin kanssa.
Odotan jo kauhulla tämän illan työvuoroa, sillä puisto on kutsuttu täyteen VIP-kutsuvieraita 20-vuotisjuhlian kunniaksi, joten töitä saattaa riittää... Miksi valitinkaan tammikuussa, kun puistossa ei ollut ketään?

22/03/2012

Oups, je l'ai encore fait!


Meidän lauantaisella macaroninmetsästysmatkalla silmiin tarttui vähän muutakin Galeries Lafayetten läpi kulkiessa. Ihastuin nimittäin vallan kovasti tällaisiin t-paitoihin, jotka kulkevat Le Musique -merkin alla. Yksinkertaisten paitojen ja kangaskassien ideana on ollut painattaa niihin englanninkielisten laulujen nimiä ranskaksi käännettynä. Joukosta löytyy mm. Frappe la route, Jacques = Hit the road Jack, La video a tué l'étoile de la radio = Video killed the radio star ja Pompe haut la confiture = Pump up the jam. Oma suosikkini on ehkäpä kuitenkin Reveille-moi avant que tu partes-partes = Wake me up before you go-go tai Pleure moi une rivière = Cry me a river ja myös söpö Champs de fraises pour toujours = Strawberry fields forever. Ihana idea! Ranskaksihan kaikki on hienomman kuuloista.
Hintaa t-paidoille tulee kuitenkin 38 euroa ja kangaskasseille 25 euroa, joten täytyy varmaan itse alkaa taiteilemaan jotain vastaavaa... Lisää tietoa tuotteista löytyy täältä.


Ray Charles - Hit the road Jack!

19/03/2012

Tell the world that I'm coming home

Tänään lähden matkalle! Ja matkakohteenani on maailman paras maa, Suomi! Mun vatsanpohjaa kutkuttaa melkein yhtä paljon kuin uuteen paikkaan matkustaminen, sillä elämäni Suomessa ei jotenkin kuulu tähän elämään Ranskassa. Kun joku tuttu käy täällä moikkaamassa mua ja Mikkiä, olen ihan sekaisin pienessä päässäni. Ja olen ihan varma, että Suomessa tuntuu, etten olisi ikinä ollutkaan poissa, ettei koko ranskalaiselämääni olisi olemassakaan ja lähden vahingossa lukiolle aamulla aikaisin.

Suomessa aion joka tapauksessa ainakin syödä nääääääiiiiiiiiin paljon ja vähän vielä enemmän hedelmäkarkkeja, syödä kaikkea muutakin hyvää ja nannaa, saunoa, ajaa autolla, katsoa Salkkareita, nukkua maailman parhaassa sängyssä ja nähdä paljon kivoja ihmisiä. Sinne on kivaa mennä, kun tietää pääsevänsä takaisin...

18/03/2012

Bon anniversaire, moi!




Eilisen vietin aika surullisissa merkeissä, sillä pitihän sitä tänäkin vuonna mennä taas vanhenemaan... Ryppyvoideosasto, minä saavun pian!
Surujuhla alkoi jo perjantaina, kun käytiin isolla porukalla syömässä Pariisissa, minne kamera ei tällä kertaa lähtenyt mukaan, kun ilta päättyi tanssimisen merkeissä ja kamerani on vähän liian nuori sellaiseen menoon. Eilen yritin sitten ottaa tästä surupäivästä kaiken mahdollisen irti ja olin yhden parhausihmisen kanssa Pariisissa ennen töiden alkua. Kävin suosikkikahvilassani synttärikakkukahveilla ja sen jälkeen söin vielä macaroneja Galeries Lafayetten katolla silmien eteen levittäytyvää Pariisia katsellen ♥


The Smiths - Unhappy birthday

16/03/2012

In the midst of winter I found there was within me an invincible summer





Ennen joulua olin aivan intona sen saapumisesta, mutta jos on vain mahdollista, olen vielä innokkaampi kevään odottaja. Ja keväthän tuntuu olevan nyt virallisesti saapunut tänne Pariisiin, joten seuraavat pari kuukautta tässä blogissa riittääkin sitten kuvia kukkasista ja sinitaivaasta, sori...
Mutta siis voisin räjähtää innosta tämän sään ansiosta! Maaliskuun puolessa välissä lämpöä on 20 astetta ja taivas on kirkkaansininen, jee! Sen kunniaksi pieneen ostoskierrokseeni Pariisissa sisältyi paljon kävelyä mm. Riemukaarelta Louvrelle sekä ympäri Maraista ja Saint Louis'n saarta harhailua.
Parasta oli istua jätskin (uusi suosikkimakuni: jogurtti!) kanssa Seinen rannalla pelkällä topilla ja silti hikoilla lämmöstä ja katsella jokilaivojen matelua ohi. Tuli ihan huippufiilis, kun muistelin, miten aina sellaisen laivan kyydissä mietin, miten haluaisinkaan rauhassa chillailla Seinen varrella...

14/03/2012

Ruusunterälehtiä satoi taivaalta



Täällä Pariisissa kevät alkaa olla aistittavissa ilmassa. Aurinko paistaa jo lämpimästi, lämpömittarin lukemat ovat jo viidentoista kieppeillä ja ilmassa tuoksuu katupöly ja no, kevät! Viime viikonloppuna bongasin Pariisista jo kukassa olevia puitakin ja join kahvit terassilla ollenkaan hytisemättä. Samalla reissulla löysin taas liian monta suloista kauppaa Montmartrelta, small talkasin pariisilaistuneen amerikkalaisen kanssa ja yritin epätoivoisesti löytää samalla tavalla tavaroita, jotka haluan ehdottomasti viedä Suomeen koristamaan omaa tulevaa kotiani. No eipä niitä tietenkään nyt löytynyt...



Onko paha, jos vieläkin kaikki turisteja houkuttava on mun mielestä söpöä? Onneksi Pariisissa saa olla niin vapauttavan turisti ja ottaa niin turistimaisia kuvia kuin vain ikinä haluaa, sillä et varmasti ole ainoa kamera kädessä tallaava! Anteeksi nyt vaan, jos tykkään ottaa kuvia söpöistä asioista. Onneksi säännöllisin väliajoin (vähintään kerran viikossa) pääsen toimimaan turistioppaana, joten pääsen egoilemaan kameran takana piilevällä tietämykselläni.


Torstaina sain myös naistenpäivän kunniaksi ihan oikean ruusun ja oikein ranskalaiselta mieheltä! Tarinaa latistaa vähän se, että tämä ranskis sai myöhäisenä kulkijana hankittua neljälle tytölle yhteensä kolme ruusua, ja hyvällä tuurilla satuin olemaan niiden kolmen ensimmäisen joukossa, jotka törmäsivät herraan ja saivat siis kukan... Hirveän hienoa maljakkoakaan en löytänyt, ja koska ruusujen saanti tulevaisuudessa erityisen tiuhaan tahtiin näyttää aika epätodennäköiseltä ja näin ollen maljakon ostaminen tuntui turhalta, sai mittakulho ajaa sen viran.



Omassa pikkukotosessani olen inspiroitunut myös kokkaamisesta aivan uudella tavalla, vai mitä mieltä olette pasta-tonnikala-brie-salaatistani? Lisäsin siihen vielä kuvaussession jälkeen viinirypäleitäkin ja oli muuten nam verrattuna siihen rasvassa uitettuun moskaan, jota henkilöstöravintolassamme tarjoillaan...


Fun - We are young

12/03/2012

Arrête! C'est ici l'empire de la mort!













Parisen viikkoa sitten sukelsin kukkaisten ranskalaistenparvekkeiden ja kultakoristeltujen rakennusten Pariisista toisenlaiseen maailmaan, kun kävin tutustumassa kaupungin alla kiemurteleveihin katakombeihin.
Kaupungin alla ollut käytäväverkosto on ollut olemassa jo vuosisatoja, mutta varsinaisesti nämä maanalaiset hautausmaat saivat alkunsa 1700-luvun loppupuolella, kun Pariisin hautausmaat alkoivat olla ääriään myöten täynnä ja sairausepidemiat levisivät niiden kautta. Ratkaisuksi ongelmiin keksittiin siirtää luita Montparnassen alueelle maanalaisiin käytäväverkostoihin, joihin loppujen lopuksi päätyikin noin kuuden miljoonan pariisilaisen luut. Huhhuh.

Vierailijoille näistä käytävistä on auki vähän vajaan parin kilometrin mittainen matka, jolle mahtuu luita, luita, pääkalloja ja vähän vielä luita sekä pitkiä käytäviä, hienoja mietelauseita päivään tarttumisen tärkeydestä ja mm. katakombeissa työskennelleen sotaveteraanin yksityiskohtaisia kaiverruksia. Katakombeissa vierailu on kiinnostanut kaupungin asukkaita (ja tietysti turisteja) alusta asti, vaikkei niitä miksikään nähtävyydeksi taidettu rakentaa. Ajattelin ensin kaikkien näiden luumuodostelmien ja aforismien olevan peräisin vasta myöhemmiltä kunnon turistiryntäyksen ajoilta, mutta ilmeisesti kaikki oli alun perinkin tarkoitus asetella hienosti kunnioittamaan katakombien miljoonia vainajia.

Odotin vierailua pieni pelonpoikanen mahanpohjassa, sillä jos haluan nukkua rauhassa seuraavan vuoden ajan, minun täytyy suosiolla jättää kauhuleffat sun muut katsomatta. Alun jännityksen jälkeen pelottavinta olikin oikeastaan se, miten normaalilta niiden luiden keskellä käveleminen tuntuikaan lopulta. Ne olivat vain, no, luita. Enemmän kiinnitin lopulta huomiota kivilaattoihin kaiverrettuihin aforismeihin ja niiden ymmärtämiseen. Suosikkini menee suomeksi suunnilleen näin: Missä kuolema on? Aina edessä tai takana. Harvoin se on läsnä, ja kun on, ei olekaan enää.
Toisaalta luuseinien välissä kävellessä tuntui tosi hullulta ajatella, että jokaisella pääkallolla on ollut omistaja, jolla on oma tarina ihan samalla tavalla kuin minullakin. Ja miltähän olisi tuntunut asetella nuo kaikki luut siisteihin pinoihin maan alla kynttilän valossa pari vuosisataa sitten?

Suosittelisin kyllä katakombeissa vierailua Pariisiin suuntaaville, jos pelkkä kauniiden rakennusten katselu ei jaksa innostaa. Ja extremempänä versiona voi tietysti kunnon katafiilin tavoin lähteä seikkailemaan vierailuihin varsinaisesti tarkottetujen käytävien ulkopuolelle, mikä tosin on rikollista. Se ei kaikkia kuitenkaan pysäytä, sillä vuonna 2004 aivan Eiffelin tornin läheltä poliisit löysivät maanalaisen elokuvateatterin. Katakombeissa liikkuu myös paljon huumeita ja muita hämäriä bisneksiä, mutta toisaalta luettuani tämän artikkelin, alkoi Pariisin maanalainen elämä tuntua myös aika kiehtovalta.... Taidan kuitenkin jättää sen ihan suosiolla muille.

09/03/2012

Pink Flamingo, miam!







Viime sateisena sunnuntaina päivääni piristi monessa lehdesä ylistetty Pink Flamingo -pizzeria. Pizzerioita on neljä eri puolilla Pariisia sekä yksi kappale Bordeaux'ssa ja Valencia. Meidän sunnuntai-iltapäivämme kului Marais'n versiossa.
Miksi koko Pariisi meni sitten pinkeistä flamingoista sekaisin? Ravintola mainostaa tarjoavansa tuoreista raaka-aineista tehtyjä vähän perus margaritasta ja hawaiista poikkeavia makuyhdistelmiä. Listalta löytyykin mm. paellapizzaa ja niin kuubalaisia kuin intialaisiakin makuja. Kuvauksia lukiessa tuli sellainen fiilis, että pizzoihin oikeasti panostetaan sattumanvaraisen täytteiden lätkimisten sijaan.
On varmaan jo selvää, että ihastuin kyllä tähän ravintolaan. Ruoka oli hyvää, musiikki kivan särmikästä ja sisustus täynnä jänniä yksityiskohtia. Marais'ssa pizzeria oli myös ratkaissut kalliiden vuokrien ja pienten tilojen ongelman pitämällä ravintolan edessä pakettiautoa, jonne saattoi myös mennä nauttimaan annoksensa! Juomatkin olivat järkevän hintaisia eikä pienestä kokistölkistä joutunut maksamaan vitosta. Me likes! Ensi kerralla täytyy vielä testata paikan jäätelöt ja muut jälkkärit...


Pink Flamingon kotisivut

08/03/2012

The bricks make me nervous



















Tässä oli pieni tai vähän pientä suurempikin kuvakollaasi viime viikon vilinä-vilskeestä, kun Essi ja Teemu saapuivat valloittamaan Pariisia. Kolmessa päivässä tuli koottua mm. seuraavaa tietotaitoa:

- Pariisiin kevät saapuu helmikuun lopulla. Eläköön nahkatakki! Eläköön lempparivuodenaikani!

- Parhaan kahvin saa Starbucksista. Oli se miten ällöttävän suuri korporaatio tahansa, sieltä saa ainakin ison ja kunnon kahvin! Ja halpoja pannareita.

- Vaikka muka esitän karaistunutta työntekijää, en ikinä pääse yli Disney-innostuksestani. Eikä laitearvioitani kannata ottaa kovin vakavasti, kun kuvailen yhtä puiston suosituinta vuoristorataa leppoisaksi ajeluksi.

- Joudun syömään säännöllisin väliajoin hattaraa muistaakseni, miten vähän pidän siitä. Miinusta tulee valtavan hattarapalan katoamisesta tyhjyyteen sitä puraistessa ja niljaisista sormista. Toisaalta plussana hattaransyöntitaitoni olivat huomattavasti kehittyneet sitten viime kerran (noin kymmenen vuotta sitten?) eivätkä hiukseni tai esimerkiksi koko naamani olleet hattaramöhnässä.

- Ihmisten pääkallojen ja muiden luiden näkeminen tuntuu ihan luonnolliselta, kun satoja metriä maanalaisia käytäviä on vuorattu niillä. Kävimme siis Pariisin katakombeissa, mutta niistä lisää myöhemmin, koska en uskaltanut käsitellä pelottavia pääkallokuvia yksin illalla jännittäviä kuvia oli liikaa.

- Tunti Louvreen riittää, jos haluaa nähdä Mona Lisan + ihan mitä tahansa muuta pientä. Viimeksi käytin pari-kolme tuntia ranskalaisten veistosten tutkimiseen...

- Ilmeisesi suomen puhuminen kielii turistiopasmaisista ominaisuuksista. Ainakin sitä kovaan ääneen kälätettyään pääsee kertomaan ranskalaisille Citén saaren nimen ja luettelemaan lähimmät metroasemat. Muutenkin otsassani taitaa komeilla joku OPAS-tatuointi, kun aina saan olla italialaisten lomakuvien ottajana ja neuvomassa, miten metrosta pääse ulos. Varsinkin puhuessani suomea, mikä on tietysti aika lähellä ranskaa...

- Jos ikinä saan huijattua jonkun naimisiin kanssani, minun hääni järjestetään pimenevässä kesäillassa ihanassa laivassa, jossa on paljon lyhtyjä! Eikä Seinestä voi saada tarpeekseen. Mutten kyllä ehkä menisi yhdistämään näitä kahta muuta kuin tämän ranskalaisen viivan alla.

- Hyvässä ravintolassa tarjoilija istahtaa pöytään ottamaan tilaukset, pilkkoo itse perunoita tarjoilun lomassa, sanoo, ettei etanoita kannata syödä hienostellen ottimilla vaan ihan sormin, heittää vahingossa haarukan ruokailijan päälle ja nauraa paljon. Leipä on myös supertuoretta ja ruoan kanssa tulee vähän jotain vihreätäkin. Tällainen ihana paikka on La Taverne de Montmartre, joka löytyy kyseiseltä kukkulalta vähän piilosta.

Lisää niistä katakombeista toiste! Ja minullapas onkin myös toinen ässä ravintolavinkki hihassa... Niitä odotellessa musiikkia ihanalta Death Cab for Cutielta, jonka näen muuten toukokuussa (!!!!!).