12/03/2012

Arrête! C'est ici l'empire de la mort!













Parisen viikkoa sitten sukelsin kukkaisten ranskalaistenparvekkeiden ja kultakoristeltujen rakennusten Pariisista toisenlaiseen maailmaan, kun kävin tutustumassa kaupungin alla kiemurteleveihin katakombeihin.
Kaupungin alla ollut käytäväverkosto on ollut olemassa jo vuosisatoja, mutta varsinaisesti nämä maanalaiset hautausmaat saivat alkunsa 1700-luvun loppupuolella, kun Pariisin hautausmaat alkoivat olla ääriään myöten täynnä ja sairausepidemiat levisivät niiden kautta. Ratkaisuksi ongelmiin keksittiin siirtää luita Montparnassen alueelle maanalaisiin käytäväverkostoihin, joihin loppujen lopuksi päätyikin noin kuuden miljoonan pariisilaisen luut. Huhhuh.

Vierailijoille näistä käytävistä on auki vähän vajaan parin kilometrin mittainen matka, jolle mahtuu luita, luita, pääkalloja ja vähän vielä luita sekä pitkiä käytäviä, hienoja mietelauseita päivään tarttumisen tärkeydestä ja mm. katakombeissa työskennelleen sotaveteraanin yksityiskohtaisia kaiverruksia. Katakombeissa vierailu on kiinnostanut kaupungin asukkaita (ja tietysti turisteja) alusta asti, vaikkei niitä miksikään nähtävyydeksi taidettu rakentaa. Ajattelin ensin kaikkien näiden luumuodostelmien ja aforismien olevan peräisin vasta myöhemmiltä kunnon turistiryntäyksen ajoilta, mutta ilmeisesti kaikki oli alun perinkin tarkoitus asetella hienosti kunnioittamaan katakombien miljoonia vainajia.

Odotin vierailua pieni pelonpoikanen mahanpohjassa, sillä jos haluan nukkua rauhassa seuraavan vuoden ajan, minun täytyy suosiolla jättää kauhuleffat sun muut katsomatta. Alun jännityksen jälkeen pelottavinta olikin oikeastaan se, miten normaalilta niiden luiden keskellä käveleminen tuntuikaan lopulta. Ne olivat vain, no, luita. Enemmän kiinnitin lopulta huomiota kivilaattoihin kaiverrettuihin aforismeihin ja niiden ymmärtämiseen. Suosikkini menee suomeksi suunnilleen näin: Missä kuolema on? Aina edessä tai takana. Harvoin se on läsnä, ja kun on, ei olekaan enää.
Toisaalta luuseinien välissä kävellessä tuntui tosi hullulta ajatella, että jokaisella pääkallolla on ollut omistaja, jolla on oma tarina ihan samalla tavalla kuin minullakin. Ja miltähän olisi tuntunut asetella nuo kaikki luut siisteihin pinoihin maan alla kynttilän valossa pari vuosisataa sitten?

Suosittelisin kyllä katakombeissa vierailua Pariisiin suuntaaville, jos pelkkä kauniiden rakennusten katselu ei jaksa innostaa. Ja extremempänä versiona voi tietysti kunnon katafiilin tavoin lähteä seikkailemaan vierailuihin varsinaisesti tarkottetujen käytävien ulkopuolelle, mikä tosin on rikollista. Se ei kaikkia kuitenkaan pysäytä, sillä vuonna 2004 aivan Eiffelin tornin läheltä poliisit löysivät maanalaisen elokuvateatterin. Katakombeissa liikkuu myös paljon huumeita ja muita hämäriä bisneksiä, mutta toisaalta luettuani tämän artikkelin, alkoi Pariisin maanalainen elämä tuntua myös aika kiehtovalta.... Taidan kuitenkin jättää sen ihan suosiolla muille.

1 comment:

  1. mie tahon tänne sit!! pusujaaaaaaa sandepandee

    ReplyDelete