01/05/2012

Bienvenue chez moi!


Olen asustellut tässä ensimmäisessä pikkuyksiössäni nyt pari kuherruskuukautta, mutta rakkaus ei ala vieläkään haihtua. Viime viikonlopun museokierrokselta lähti mukaan pino mustavalkoisia kortteja, joten sain seinillekin vihdoin sen verran täytettä, että tätä voi sanoa jollain tavalla sisustetuksikin (tosin tuo hyttysverkkoa muistuttava verhonpoikanen kyllä meinaa tappaa vähän tunnelmaa).


Asuntoni on siis 17 neliön kokoinen, mutta koon pienuus alkoi tuntua oikeastaan vasta näitä kuvia ottaessa, joten tämän kämpän salakavala tilavuus ei välity ihan näistä kuvista. Tilaa on kuitenkin ihan tarpeeksi minunkin öillisille jammailusessioilleni.
Mulla on siis täällä sohvaksi taittuva sänky, puoliksi taittuva ruokapöytä, kaksi tuolia, lipasto, seinässä kiinni olevia hyllyjä, vaatekaappi, keittosyvennys, minieteinen sekä vessa. Ihan oikeasti nyt Suomea varten kämppää katsellessa mua hirvittää ajatus yli 30 neliöstä. Tässä elämä ja kaikki tarpeellinen on.


Katsokaa nyt, vaatekaappikin on oikein kaksiovinen ja etäisyyttä löytyy ulko-oveenkin. Ja suuri plussa muuten kämpän värityksestä, joka oli valmiiksi tällainen punertava.


Tässä on pikkukeittiöni. Multahan ei tosiaan löydy mikroa eikä uunia ja hellan toimintamekanismiakin ihmettelin parisen viikkoa, mutta kyllä tässä ihan hyvät sinkkuateriat saa tarpeen tullen loihdittua. Ja viikon ruoat olen aina saanut helpolla pikkujääkaappiini, vaikka muutossa auttaneet kaverit sille niin naureskelivat. Sieltä löytyy hei pakastelokerokin!!


Ja sitten onkin luvassa tyylikkäästi vessan peilin kautta otettu omakuva... Oon aivan supertyytyväinen tähän vessaan, sillä se on oikeasti tilava! Polvet mahtuu helposti koukistamaan eikä suihkua tarvitse ottaa missään vessanpötön kannen päällä. Tällä hetkellä on vaan tässä sellainen pikkuprobleema, että kumpikin lamppu on palanut, enkä ole ikinä kotona, kun huoltomies ehkä yrittää tulla tänne (jos yrittää), ja noita lamppuja ei saa kai vaihdettua omin neuvoin (ei sillä, että ylettäisin edes siihen kattolamppuun tuolinkaan kanssa).



Näillä hyllyillä ja kansioilla elämä pysyy järjestyksessä. En ole kertaakaan saanut aikaan samanlaista paperihimalajaa kuin aina kotona työpöydälle, joten voin melkein onnitella itseäni ja kiittää Ikean kansioita. Hyvä me!




Ja tässä sitten vähän yksityiskohtaisempia kuvia seinien koristeista. Olen päättänyt pitää tuota seinälle kirjoitettua lausetta mottonani viimeisten kuukausien ajan täällä, jotta saisin kaiken irti niistä. Tartu päivään ja osta lippu vain menosuuntaan. Huomispäivän uutiskuvat tehdään tänään.


Ja loppuun näkymä ikkunastani. Meillähän ei ole tälle hienostopihalle edes mitään käyntiovea, mutta ainahan sitä on hyvä ajatella, että näin minäkin asun, jättiparvekeviidakon ja aurinkotuolien kanssa...

No comments:

Post a Comment